|
Kymenläänin Hirvikoirayhdistys ry |
||||||||||||||||||
20-VUOTIS HISTORIA
Yhdistyksen perustamisen lähtökohdat
Kymenläänillä oli vuosikymmeniä ollut vankat perinteet hirvikoiratoiminnassa. Toiminta alueella tapahtui rotukohtaisten yhdistysten kautta; Itä-Saimaan Hirvikoirayhdistyksen ja Kaakkois-Suomen Karhukoirayhdistys Ry:n ollessa merkittävimpiä alueen vaikuttajia. Hirvikantojen voimakas kasvu 1970-luvulla toi metsästystoiminnan kautta rodullisesti laajemman hirvikoiravalikoiman harrastuksen pariin.
Kymenläänin Hirvikoirayhdistyksen syntyjen syyt löytyvät ajalta jolloin harmaiden hirvikoirien koetoiminta oli jo valtakunnallisesti vakiintunut ja SHHJ:n mestaruushaukkujen järjestämisvuoro oli 1982 Kymenläänin Kennelpiirillä. Ottelun järjesti tuolloin Kaakon Kennelkerho, koska alueella ei ollut tuolloin harmaiden rotujen harrastajien yhteenliittymää.
Neljä vuotta myöhemmin, 1986 oli Kymen vuoro järjestää Etelänlohkon valintakoe harmaille hirvikoirille. Kokeen järjestäjiksi ilmoittautuivat Turkian Eränkävijät Ry ja Pohjois-Vehkalahden Metsästysyhdistys Ry, joiden kohdalla suunnitelmat oman rotukerhon tai yleisemmästä kaikkien hirvikoirarotujen yhdistyksen perustamisesta olivat pisimmällä. Harmaiden hirvikoirien omasta yhdistyksestä luovuttiin, koska haettiin ratkaisua joka palvelisi mahdollisimman hyvin kaikkia alueen hirvikoiraharrastajia. Harvinaista viisautta edustava ja kennelhengen mukainen lähtökohta.
Kaikki saman katon alle
Harmaiden koiraharrastajien puolelta aktiivisin yhteyshenkilö oli Ensio Peltonen ja Karhukoirayhdistyksestä sen hallitus; Seppo Lahtela, Matti Kivelä, Osmo Nurmela ja Veli Kataikko, jotka hakivat ratkaisua ongelmaan, kaikkien rotujen yhteisestä hirvikoirayhdistyksestä.Ratkaisu löytyi kun paikallinen johtava hirvikoiramies Martti Suoknuuti soitti Ensio Peltoselle ja kehotti pistämään pystyyn koko läänin alueella toimivan hirvikoiraharrastajien yhdistyksen, joka ei ole sidottu mihinkään rotuun. Tällä puhelinsoitolla oli Kymenläänin Hirvikoirayhdistyksen syntysanat lausuttu.
Kymenläänin Hirvikoirayhdistys Ry niminen kennelyhdistys on perustettiin 01.05.1987, Luumäen Metsästysseuran majalla, Luumäellä. Kokouksessa oli paikalla 70 alan harrastajaa.
Yhdistyksen perustamiskirjan allekirjoittivat tuolloin seuraavat herrat:
Seppo Lahtela kauppias Lauri Lehtomäki käytönvalvoja Matti Nieminen maanviljelijä Ahti Kimmo metsuri Aarne Kaitarinne sähköurakoitsija Lasse Vaittinen työteknikko Risto Villikka maanviljelijä
Kymenläänin Hirvikoirayhdistys Ry hyväksyttiin merkittäväksi yhdistysrekisteriin 31.07.1987 ja hyväksyttiin Kymenläänin Kennelpiirin jäseneksi 28.09.1987 sekä Kennelliiton jäseneksi 24.11.1987. Välittömästi tapahtui liittyminen jäseneksi myös Suomen Pystykorvajärjestöön ja Suomen Harmaahirvikoirajärjestöön
Ensimmäisenä toimintavuotena yhdistyksessä oli jäseniä 116 henkilöä, joista naisia 11 ja ainoana yhdistysjäsenenä Turkian Eränkävijät Ry. Tällä hetkellä jäsenmäärä on noussut jo yli 350:en henkilöön.
Puheenjohtajat vuosien varrelta
Jussi Merelä 2008- Veli Nurminen 2004-2007 Tapio Viitanen 2002-2003 Ossi Frimodig 1997-2001 Seppo Lahtela 1987-1996
Kymenläänin Hirvikoirayhdistyksen logon on suunnitellut Jussi Kotonen.
|