|
ROTUMÄÄRITELMÄ
Suomenpystykorva

Alkuperämaa:
Suomi
Käyttötarkoitus:
Pääasiassa metsäkanalintujen, jossain määrin myös pienpetojen, vesilintujen
ja hirvenmetsästyksessä käytettävä koira. Metsästysintoinen varsin itsenäisesti,
mutta kuitenkin yhteistyöhaluisesti riistalla työskentelevä koira, joka ilmaisee
riistan haukkumalla
Lyhyt historiaosuus:
Rodun alkuhistoria on tuntematon. Tiedetään kuitenkin, että jo satoja vuosia
sitten on suomenpystykorvan tyyppistä koiraa käytetty kaiken riistan
metsästämiseen koko maassa. Alunperin asetettiin päätavoitteeksi saada hyvä
puuhun haukkuva lintukoira, joka on myös kaunis. Kun rotuun otto aloitettiin
1890 luvulla, löydettiin tyypiltään ja käyttötarkoitukseltaan samankaltaisia
yksilöitä lähinnä maan itäisistä ja pohjoisista osista. Ensimmäiset rotumerkit
hyväksyttiin 1892. Rodun ensimmäinen erikoisnäyttely järjestettiin jo samana
vuonna ja ensimmäinen linnunmetsästyskoe 1897. Nykyisin rotu on Suomessa ja
Ruotsissa hyvin yleinen. Se on kehitetty puhtaasta luonnonkannasta ja liittyy
vankasti suomalaiseen kulttuuriin. Suomenpystykorva nimettiin Suomen
kansalliskoiraksi vuonna 1979.
Yleisvaikutelma:
Keskikokoa pienempi, lähes neliömäinen, rakenteeltaan kuiva, kiinteä ja
hyväryhtinen koira. Keskikokoa pienempi, lähes neliömäinen, rakenteeltaan kuiva,
kiinteä ja hyväryhtinen koira.
Tärkeitä mittasuhteita:
Rungon pituus on sama kuin säkäkorkeus. Rinnan syvyys on hieman pienempi
kuin puolet säkäkorkeudesta. Kuono pituuden suhde kallon pituuteen on noin 3:4.
Kallo on hieman leveyttään pitempi, leveys on sama kuin syvyys.
Käyttäytyminen/luonne:
Vilkas, tarmokas, rohkea ja peräänantamaton. Voi olla vieraita kohtaan
hieman pidättyväinen, mutta vihaisuutta ei sallita.
Pää:
Kallo-osa:
Ylhäältä katsottuna munanmuotoinen, tasaisesti korvia kohti levenevä, levein
kohta korvien välissä. Päälaki on sekä sivusta että edestä katsottuna hieman
kaartuva. Kallon ja kuonon ylälinjat ovat lähes yhdensuuntaiset. Otsauurre on
hyvin matala. Kulmakaaret ja niskakyhmy ovat hieman havaittavissa.
Otsapenger:
Loiva, kuononselän ja kallolinjan välinen kulma on selvä.
Kirsu:
Pienehkö, pikimusta.
Kuono-osa:
Kuono kapea, kuiva, päältä ja sivulta katsoen tasaisesti kapeneva.
Kuononselkä on suora. Alaleuka on selvästi näkyvä.
Huulet:
Tiiviit, ohuehkot ja hyvin sulkeutuvat. Hyvä pigmentti.
Leuat/Hampaat/Purenta:
Leuat voimakkaat. Hampaat ovat hyvin kehittyneet, symmetrisesti
kiinnittyneet, normaali hammaskaavio. Tiivis leikkaava purenta.
Posket:
Poskikaaret ovat hieman korostuneet.
Silmät:
Keskikokoiset, mantelinmuotoiset, hieman vinot, mieluimmin tummat. Ilme on
eloisa ja tarkkaavainen.
Korvat:
Melko ylös kiinnittyneet, aina pystyt. Suhteellisen pienet, teräväkärkiset,
hienokarvaiset, erittäin liikkuvaiset.
Kaula:
Jäntevä, näyttää uroksella tuuhean karvapeitteen johdosta lyhyehköltä,
nartulla keskipitkältä. Ei löysää kaulanahkaa.

Runko:
Säkä:
Selvästi erottuva, etenkin uroksilla.
Selkä:
Lyhyehkö, suora ja jäntevä.
Lanne:
Lyhyt ja lihaksikas.
Lantio:
Keskipitkä ja hyvin kehittynyt. Hieman viisto.
Rintakehä:
Pitkä, lähes kyynärpäiden tasolle ulottuva, ei kovin leveä. Kylkiluut ovat
himan kaarevat, eturinta on selvä, ei kovin voimakas.
Alalinja ja vatsa:
Vatsaviiva on himan kohoava.
Häntä:
Kiertyy tarmokkaasti tyvestä alkaen kaaressa eteenpäin tiiviisti selän
myötäisesti, alas ja loivasti taaksepäin puristuen reittä vasten hännän kärjen
ulottuessa reiden keskikohdalle. Ojennettuna häntä ulottuu suunnilleen
kinnerkulmaan.
Eturaajat:
Yleisvaikutelma:
Edestä katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset. Luusto on keskivahva. Olkavarsi
on hieman lapaa ja kyynärvartta lyhyempi.
Lavat:
Tiiviisti kiinnittyneet, hyvin liikkuvat, verrattain pystyt.
Olkavarret:
Hieman lapaluuta lyhyemmät, hieman viistot ja voimakkaat.
Kyynärpäät:
Lavan yläkärjen kautta vedetyn pystysuoran linjan etupuolelle, suoraan
taakse suuntautuneet.
Kyynärvarret:
Melko vankat, pystysuorat.
Ranteet:
Joustavat.
Välikämmenet:
Keskipitkät, hieman viistot.
Käpälät:
Pyöreähköt ns. kissankäpälät. Varpaat ovat tiiviit ja hyvin kaareutuvat.
Päkiät ovat kimmoisat, aina mustat ja sivuilta tiheän karvan suojaavat.
Edestä katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset. Luusto on keskivahva. Olkavarsi on
hieman lapaa ja kyynärvartta lyhyempi.
Lavat:
Tiiviisti kiinnittyneet, hyvin liikkuvat, verrattain pystyt.
Olkavarret:
Hieman lapaluuta lyhyemmät, hieman viistot ja voimakkaat.
Kyynärpäät:
Lavan yläkärjen kautta vedetyn pystysuoran linjan etupuolelle, suoraan
taakse suuntautuneet.
Kyynärvarret:
Melko vankat, pystysuorat.
Ranteet:
Joustavat.
Välikämmenet:
Keskipitkät, hieman viistot.
Käpälät:
Pyöreähköt ns. kissankäpälät. Varpaat ovat tiiviit ja hyvin kaareutuvat.
Päkiät ovat kimmoisat, aina mustat ja sivuilta tiheän karvan suojaavat.
Takaraajat:
Yleisvaikutelma:
Voimakkaat, takaa katsottuna suorat ja yhdensuuntaiset, keskisuuret
kulmaukset. Luusto on keskivahva. Reisi on hieman säärtä pitempi.
Reidet:
Keskipitkät, leveähköt ja vahvalihaksiset.
Polvet:
Eteenpäin suuntautuneet, polvikulmat ovat keskisuuret.
Sääret:
Jäntevät.
Kintereet:
Kohtuullisen matalalla, kinnerkulma on keskisuuri.
Välijalat:
Lyhyehköt ja voimakkaat, pystyasentoiset.
Käpälät:
Hieman etukäpäliä pitemmät, muuten samanlaiset kuin etukäpälät. Kannukset
poistetaan.
Liikkeet:
Keveät, maatavoittavat ja vaivattomat. Vaihtaa herkästi ravin laukaksi, joka
on mieluisin liikuntamuoto. Raajojen liike on yhdensuuntaista. Syöksyessään
riistan perään räjähtävän nopea.
Iho:
Kauttaaltaan tiivis ja poimuton.
Karvapeite:
Karva:
Rungossa pitkähköä, puolipystyä, niskassa ja selässä jäykempää. Päässä ja
raajoissa, lukuun ottamatta raajojen takaosaa lyhyttä ja ihonmyötäistä. lapojen
jäykkä karva on varsinkin uroksilla huomattavasti pitempää ja karkeampaa.
Reisien takaosassa ja hännässä karva on pitkää ja tuuheaa. Pohjavilla on
lyhyttä, pehmeää, tiheää ja vaaleaa.
Väri:
Selkäpuolelta puna- tai kellertävänruskea, väri mieluimmin kirkas. Korvien
sisustan, poskien, leuanaluksen, rinnan, vatsan, raajojen sisäpuolien samoin
kuin reisien takaosan karvat ja häntäkarvat ovat vaaleampia. Valkea piirto
rinnassa ja hieman valkeaa väriä käpälissä sallitaan.
Koko:
Ihanne säkäkorkeus uroksilla 47 cm, nartuilla 42 cm. Sallittu poikkeama +- 3
cm.
Paino:
Uroksilla 12-13 kg, nartuilla 7-10 kg.
Virheet:
Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi
suhteutettuna virheen vakavuuteen.
- turpea pää
- karkea kuono
- heikosti kehittynyt alaleuka
- terävässä kulmassa eteenpäin suuntautuneet, sivuille tai kärjestään yhteen
kallistuvat, taakse kaartuvat tai sisältä pitkäkarvaiset korvat
- liian taipuva ranne
- veltto häntä, samoin kuin liian tiukkakierteinen
- pitkä, pehmeä, kuten myös liian lyhyt tai ihonmyötäinen karvapeite
- jyrkkärajainen kirjavuus
Hylkäävät virheet:
- selvä ihmisvihaisuus
- velttokärkiset korvat
- lihanvärinen kirsu
- kirkkaankeltaiset tai heranväriset silmät
- ala- tai yläpurenta
- nikamavika hännässä
- runsas valkoisuus rinnassa ja/tai valkea sukka
- perusväristä selvästi poikkeavat värit
- laineikas tai kihara karvapeite
HUOM.
Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin
laskeutuneina kivespusseihin.
|